Isoisoäitini Nella on suhtautunut minuun ja veljiini ihan rennosti, mutta tyttöpennuille se murisee. Tyttökissat ovat monimutkaisia olentoja, sanovat ihmiset. Siinä kun pojat vähän kahinoivat, juoksentelevat ja leikkivät leluillaan, tyttökissat keskittyvät sosiaaliseen kyräilyyn ja valtataisteluun. Pojat tappelevat huvikseen, tytöt ovat aina tosissaan. Outoa. 

Meidän aikuiset. Neko-vaari, isoäitini Martta, tätini Annabella ja Nella. Minä olen monesti yrittänyt mennä mukaan kasaan nukkumaan, mutta kaikki lähtevät pois. Outoa. Mutta kun muut säntäävät sihisten karkuun, saan koko ihanan pedin kokonaan itselleni.

Neko on leikkisä papparainen. Olen jo paininut sen kanssa. Martta ja Nella kiusaavat Nekoa, ja kuulemma minun pitäisi ystävystyä Nekon kanssa ja olla sille turvamiehenä. No problem! Minä en pelkää! (Vaikka kuulemma vähän kannattaisi, sanovat ihmiset.)

Meillä asuu myös koiria. Annabella on tässä pentu. Se loikoilee Lauraleenan törkyisellä turkilla. Annabella on tähän asti ollut aina hyvällä tuulella, mutta pennuista se on järkyttynyt. Ehkä se on kateellinen, ettei ole enää perheen vauva. Minä olen! Mutta en kauan. Minusta tulee ISO! 

Isoäitini Martta on melkoinen mummeli. Ihailen sitä, mutta se on ollut viime aikoina äkäinen kaikille. Paitsi ei koirille. Outoa.  Luulen, että sitä ärsyttää, ettei se ole enää pomokissa. Annabella taitaa olla. Ennen kuin synnyin, meilä asui ikivanha Sofia, jota kaikki burmat kunnioittivat, ja valtakunnassa oli rauha. Kun Sofia kuoli, alkoivat tytöt taistella vallasta. Minä en jaksa välittää niiden riidoista, minulla on kiire leikkiä. Soma-siskoni on erilainen, se suuttuu kun sille muristaan, ja se murisee takaisin, mistä aikuiset ärsyyntyuvät vain enemmän. Minä teeskentelen, etten kuule koko murinaa.