Mikään ei ole niin turha kapistus kuin valmis kissanlelu. Paitsi tietysti joku miesten hifisubwuufferitingeltangelinsäätöruuvinsäätäjänsäädin. Leikkisä kissa, niin pentu kuin aikuinenkin, leikkii ihan millä vaan. Klassikoita ovat tietysti narut, mehupillit, pahvilaatikot ja ihmisen sormet, mutta pikkukissa leikkii sujuvasti pölyhuituvalla, auringonkilolla lattiassa, sukalla, lattiaharjalla, toisella pennulla, emolla, paperinpalalla, ja niin, myös kissanleluilla. Toisaalta vanha ja laiska sohvakissa ei leiki edes maailman uljaimmalla ja kalleimmalla lelulla, jota varten on Visalla vingutettu kokonainen sinfonia ja tilattu se toiselta puolelta maapalloa, ellei sitä huvita.

 Burmat rakastavat huopaleluja. Ne kantavat niitä ympäri kotia voitonriemuisesti naukuen, nakkelevat niitä ilmaan, tunkevat ne pieniin rakoihin ja kaivavat ne esiin, ja kantavat ne leikin lopussa tapettuina ruokakuppiin. Neko tykkää hajottaa pumpulipusseja ja kiipeillä verhoissa, ja burmaporukalla on mahtava vetää hippaa koko kämppä ja ihmisten vatsanahat kiitoratana. Niin huimia ovat joskus ilmaloikat, että kasvattaja uskoo burmien osaavan lentää.