Momopainia

Momo on paras leikkikaverini. Usein minulla on korvat märkinä, koska Momo tykkää järsiä niitä, onneksi hyvin hellästi. Välillä Momo vähän vingahtaa, jos otteeni menevät liian kissamaisiksi, mutta yhä uudelleen se kuitenkin kutsuu minut leikkimään.

Momo luulee todennäköisesti olevansa kissa. Joskus se jää ällistyneenä lattialle ihmettelemään, miksei se osaakaan minun laillani kivuta raapimapuuta pitkin katonrajaan.

Meillä on nyt painoa suunnilleen saman verran, mutta pian minä olen suurempi. Me burmat olemme painavampia kuin sulavasta ja tyylikkäästä ulkonäöstämme voisi päätellä. Olemme silkkaa lihasta, kissaeläimen huippuunsa hiottua ja treenattua , silkkiturkilla päällystettyä lihasta. 

Hitsi, Momo saa minut melkein pukattua sohvalta. Mutta vain melkein. Ihailkaa selkälihaksiani!

Momo yrittää paeta auringonlaskuun häntä kuin liekeissä.

Mutta turha toivo, minä nappaan Momon ja leikki jatkuu. Hurjista ilmeistämme ja paljastetuista hampaistamme huolimatta paini on täysin leikkimielistä ja meillä molemmilla on hauskaa.