BURMANKISSAN PENTUJA!

Burmankissan pentuja!
IC Kissmollin Annabella, BURj, ja Korennon Omar, BURd, saivat 11.11.2014 viisi kaunista pentua: kaksi punaista poikaa, cremen pojan, lilan pojan ja lilakilpikonnatytön. Kaikki pennut ovat varattuja.
Tiedustelut:
kativlkm@gmail.com
040 7214503

tiistai 29. tammikuuta 2013

Fannu Fanfaari Fantastinen

Fannu, se kovaäänisin, on avannut silmänsä. Miltähän maailma mahtaa näyttää siltä pennun silmin? Kissavauvojen ilme on on ollut ällistynyt, enkä ole varma, pitävätkö ne näkemästään. Siis minun lepertelevästä naamastani.

Muutkin pennut ovat Burrea luukunottamatta avanneet silmänsä. Olen oikein tyytyväinen painojen kehitykseen. Isossa pentueessa alku on ollut sekä emolle että kasvattajalle työteliästä ja hieman huolekastakin aikaa, mutta nyt alkaa näyttää valoisalta.

Isossa pentueessa on hyviäkin puolia. Lattarintaisuuden todennäköisyys pienenee, koska pennut joutuvat tekemään tassuillaan töitä raivatakseen tietä nisille. Eräässä kahvipöytäkeskustelussa asiaa käsiteltiin. Yksi seurueen jäsen oli hetken pohtivaisen näköinen, ja kysyi sitten varovasti, miten ihmeessä sisarusten määrä vaikuttaa siihen, tuleeko naiselle lattarinnat vai ei. Hän unohti, että tässä taloudessa ainoana puheenaiheena ovat kissanpennut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti